*

jyrkikuoppala

Media ja HPV-rokotteet - miksi kyseenalaistaminen puuttuu?

Näinä päivinä aletaan kouluissa tarjota HPV-rokotetta 9. -luokkalaisille eli yleensä 14-15 -vuotiaille tytöille. Kouluvuoden aikana on tarkoitus edetä myös 6.-8. -luokkalaisiin eli 11-13 -vuotiaisiin.

Asiasta on keskusteltu sosiaalisessa mediassa ja uutisoitu tiedotusvälineissä.

Rokotuksia koskeva uutisointi eroaa journalismin tavallisista, ylevistä säännöistä. Rokotuksissa on Julkisen sanan neuvoston siunaama hyve, että omassa asiassaan puhuvalta rokotetutkijalta tai yhteisen asian puolesta esiintyvältä rokotusvirkamieheltä tulevia tietoja ei kyseenalaisteta [1].

Myös monia rokotuksiin liittyviä tehtäviä viranomaisroolissa hoitavan tahon, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, suhtautuminen asiasta tiedottamiseen poikkeaa monilla tavoilla tavanomaisesta virkamiehen roolista. Harvoin vaikkapa ammattiinsa liittyen haastateltu poliisi, tullimies tai vaikkapa kuluttajansuojaviranomaisen edustaja ottaa käytännön esimerkiksi oman lapsensa valinnat tai omia lapsiaan koskevat omat valintansa ammattialansa asioiden suhteen. Rokotusasioissa tällaista lähestymistapaa käytetään toistuvasti.

Harvoin myöskään näkee suhtautumista, että asia-argumenttien sijaan korkeasti koulutetut asiantuntijat vetoavat tunteisiin mm. vaaleanpunaisilla kirjeillä [2] ja neuvovat vanhempiakin vetoamaan lapsiinsa tunteella [3].

Miksi rokotusasioissa toimitaan näin? Miksi asia-argumentit [2] eivät saa näkyvyyttä?

Kyse on ilmeisesti monien virkamiesten ja asiantuntijoidenkohdalla yksinkertaisesti siitä, että tartuntatautillain vapaaehtoisuuden periaatteesta ja potilaslain tiedonsaantioikeuden periaatteesta poiketen nämä asiassa yleensä äänessä olevat virkamiehet ja asiantuntijat katsovat, että rokotuksista päätettäessä tavallisten ihmisten ei tulisi vaivautua miettimään asiaa. Näin, koska asiantuntijat ovat omasta mielestään jo rokotusohjelmaan rokotteen ottaessaan ratkaisseet asian parhaalla mahdollisella tavalla. [4]  Samat henkilöt näyttävät useimmiten pystyvän vakuuttamaan myös tiedotusvälineet siitä, että ovat oikealla asialla. Kritiikittömään, sinisilmäiseen ja tosiasioiden tarkistamattomuuteen ohjaa toki myös tiedotusvälineiden resurssien niukkuus.

Joskus tosin esitetään kriittisiä näkemyksiä vaikkapa siitä, ovatko miljoonia euroja lääkeyhtiöltä vastaanottavat toimijat oikea taho antamaan rokotuksiin liittyviä suosituksia ja hankkimaan samoilta lääkeyhtiöiltä. [5]


----

[1] "Risto Uimonen: Uutinen vain tiedotteesta noudattaa hyvää journalistista tapaa", 3.10.2012

http://jyrkikuoppala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/119295-risto-uimonen-uutinen-vain-tiedotteesta-noudattaa-hyvaa-journalistista-tapaa

[2] Rokotusinfo:HPV-myytinmurtaja, http://www.rokotusinfo.fi/tekstit/hpv_myytinmurtaja_html

[3] Meidän Perhe, lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa kysymykseen "HPV-rokote: miten saan lapseni ottamaan sen?"

http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/teemat/kasvatus/hpv_rokote_miten_saan_lapseni_ottamaan_sen


[4] Ylen Akuutin arkisto, 16.3.2004 "KESKUSTELU ROKOTTEIDEN TURVALLISUUDESTA JATKUU", http://yle.fi/vintti/yle.fi/akuutti/arkisto2004/160304_b.htm

"- Tietysti minä toivoisin, että ihmiset uskoisivat ja luottaisivat, että se rokotusohjelma, joka meillä on käytössä, on se oikea suomalaisille, ja että käytettävät rokotteet täyttää kaikki turvallisuus- ja tehovaatimukset, joita rokotteille voi asettaa. Toivoisin, että ihmiset voisivat turvallisin mielin mennä neuvolaan ja sen enempää miettimättä antaa terveydenhoitajan rokottaa lapsen, että siihen ei tarvitsisi ihmisen tuhlata energiaa, että onko tämä päätös oikein vai ei, kun joku muu on sen päätöksen jo tehnyt parhaalla mahdollisella tavalla, sanoo Satu Rapola."

[5] "Miljoonapotista vaiettiin

Lauantai 21.11.2009 klo 06.06

Epäselvyydet sikainfluenssarokotteiden tilaamisessa ovat olleet laajempia kuin tähän asti on tiedetty."

"Rokotteet valmisti brittiläinen GlaxoSmithKline Oy, joka rahoittaa tänä vuonna THL:n pneumokokki-rokotetutkimusta peräti kuudella miljoonalla eurolla. Kyse on valtavasta summasta, sillä valtiolta THL:n rokoteosasto saa noin miljoonan vuodessa."

http://www.iltalehti.fi/sikainfluenssa/2009112110636139_si.shtml



Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Siksi vain, että rokotukset on jättibisnestä ja koska jopa siis meän THL sai miljoonia esimerkiksi sikapiikkifirmalta ja jopa siis valtiolta, siis meän verorahoista miljoonan!!! Raha se puhhuu tuossa THL:ssä, joka net rokotteet hommailee.

Syy on meillä THL. Se THL on se sylttytehas Suomessa, jota Ylen toimittajat kuuliaisesti toistaa ja totteelee. Se THL sei perustukko puskalaissiin päähänpinttymhiin ja ison rahan ohjaukseen.

Rokotukset pitäs ees tehä Suomessa ja niitä ei sais olla niin paljon, sannoohan sen järkiki.

Elijas Bijur

Jyrki hyvä, sallit että kerron pienen tositarinan langostani ja hänen tapauksestaan. Tosin sinähän puhut tyttöjen rokottamisesta, mutta koskee se meitä miehiäkin.

Länkoni, korkeasti koulutettuna ja hyvässä virka-asemassa olleena, sekaantui onnettoman ensimmäisen avioliittonsa myörä erilaisiin tilapäisiin seksisuhteisiin. Hänellä on ollut suoden myös papilloma-viruksen saastuttaman naisen kanssa. Emme me tietenkään tiedä tuon näisen myöhemmästä kohtalosta yhtikäs mitään.

Lankoni kohtalon me tiedämme. Nyt yli 10 vuotta sitten eläkkeelle jäätyään ja 15 vuotta uudessa aviossa oltuaan, hänellä todettiin penis-syöpä, jonka aiheuttaa naisen papiloma-virus. Mikäs siinä, pippeli amputoitiin, eihän sitä vanha mies kovin usein käytä ja voihan sitä lorottamisen sijasta käydä pönttöpissalla.

Tietenkin syöpä oli levinnyt imusolmukkeisiin ja operaatiosta tuli laajempi kuin aiottiin. Toistaiseksi ennuste on kohtalainen, mutta molemmat syövät ovat ns. kiukkuista lajia, eli aina on pelko periissä.

Siksi minä kannatan rokotuksia, vaikka meillä onkin hieno julkinen terveydenhoito, niin ei se välttämättä kaikkeen pysty.

Käyttäjän elehtiaho kuva
Eira Lehtiaho

Kohdunkaulasyövän voi saada vaikkei kantaisi papilloomavirusta.
Nuorten aikainen seksielämä on suurin tämän syöpätyypin aiheuttaja.

Jos 16v.aloittaa aktiivisen sukupuolisen kanssakäymisen ,kerkiää elämän aikana emättimen limakalvot ja kohdunkaula "hankautua",kulua , partneritkin monesti vaihtuvat,ja puhtauskin saattaa unohtua .

Hankaukselle alttiit kehon osat ovat , kuten neuvotaan muissakin syöpälajeissa, riskialttiita paikkoja syövän syntymiselle.

Mielestäni pitäisi kampanjoida tyttöjen neitsyyden puolesta.
Nykyään on nuorilla paine seksikokemuksiin,
jopa yhteiskunnan taholta, kun päinvastoin pitäisi palata "vanhanaikaisiin "tapoihin,
odottamiseen kunnes se prinssi löytyy.

Nyt peitetään tosi-asiat viruksen "verhon" alle.

Toimituksen poiminnat