jyrkikuoppala

Julkisen sanan neuvosto arvioinnin kohteena: piilomainonta, linjaukset

Julkisen sanan neuvosto puhututtaa - Timo Tuominen taustoittaa bloginsa artikkelisarjassa JSN:n varsin erikoiselta näyttävää toimintaa muutaman esimerkkitapauksen valossa. Erityisesti suosittelen kirjoitusta "Tapaus hihamerkki" (Aiheesta sivuun mutta sivuten ja taustoittaen, suosittelen myös Hannu Vistin blogikirjoitusta "Suomen äärioikeisto")

Toinen ajankohtainen asia on piilomainonta ja juttujen sopiminen. JSN:n roolia piilomainonnan suhteen on käsitellyt paitsi väitöskirjatutkimuksen osa, myös Yleisradio tuoreessa uutisessaan, jossa mm. JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen kommentoi piilomainontaa Ylen kolumnisti Sanna Ukkola kolumnin "Viiden tähden toimittajat" pohjalta. Väitöskirjassa käsitellään mm. sitä, kuinka JSN joutui tulkinnoissaan vastakkain EU-lainsäädännön kanssa.

Julkisen sanan neuvoston rooli ja toiminta herättää keskustelua ja kritiikkiä - artikkelisarjansa toistaiseksi tuoreimmassa kirjoituksessa "Kohujuttu ilmaiseksi" Timo Tuominen etenee arvioinnissaan pitämään JSN:n toimintakykyä hyvin kyseenalaisena ja peräämään perustavanlaatuista muutosta:

"JSN:n arveluttavista toimintatavoista on kuluneina vuosina käyty jo runsaasti kansalaiskeskustelua, ja marraskuisen päätöksen myötä on tarjolla täysin verhoamaton ja julkinen esimerkki neuvoston toiminnasta. Tuollainen toiminta ei voine jatkua ikuisesti? Milloin JSN lopulta murretaan ja perustetaan uusi, toimintakykyinen elin valvomaan median etiikkaa?

En haluaisi uskoa olevan epärealistista toivoa, että mediavalvonta saataisiin kestävälle pohjalle. Ennemmin tai myöhemmin jokin lenkki median ja JSN:n välisessä symbioosissa ei enää suostu jatkamaan moraalittoman savuverhon ylläpitämistä."

 

Lisätietoja mainitusta väitöskirjatutkimuksen osasta:

Teos "Piilomainonta ja Julkisen sanan neuvosto", tiivistelmä:

"Tiivistelmä:Tämä väliraportti on osa väitöskirjatutkimusta, joka kohdistuu piilomainontaan ja sitoo sen median itsesääntelyn ongelmiin. 

Raportti lähestyy JSN:n piilomainonnan vastaista työtä kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen luku kuvailee piilomainonnan sääntelyn historiaa Suomessa ja nostaa esiin käsitteistöä, joilla aikaisemmat Lehtimiehen ohjeet ja sittemmin Journalistin ohjeet ovat toimittajakuntaa opastaneet piilomainonnan torjumiseen. Nämä ohjeet ovat myös JSN:n työskentelyn perusta, joten luku on samalla myös katsaus paitsi toimittajien, myös JSN:n työkalujen kehitykseen. 

Toinen luku käy läpi piilomainontapäätöksiä ja JSN:n antamia lausumia keskittyen 2000-luvun puoliväliin, jolloin JSN joutui tuolloin tulkinnoissaan vastakkain EU-lainsäädännön kanssa."

http://tampub.uta.fi/handle/10024/66389

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän tuominen2012jsn kuva
Timo Tuominen

JSN:n mahdollisuuksista jatkaa hihamerkkipäätöksen julkitulon jälkeen on periaatteessa hyvin paljon samanlaiset johtopäätökset tehnyt jo marraskuun lopussa professori Timo Vihavainen blogikirjoituksessaan "Vapauttava tuomio ei vakuuta" (http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2012/11/vapautt...).

Hyvä uutisointi Vihavaisen kommentista löytyy Uudesta Suomesta: "'Häpeällisempää ja sananvapaudelle vaarallisempaa näytelmää ei liene Suomen historiassa'" (http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/55370-professori-h...). Uusi Suomi ansaitsee erityisen kiitoksen valtamedian edustajana tällaisesta uutisoinnista! Onko mikään muu valtamedian edustaja suostunut antamaan tilaa näin suoralle JSN-kritiikille?

Tutustuin itsekin kunnolla neuvoston hihamerkkipäätökseen vasta viime viikolla. Syynä täytyy olla sen, että sivuutin päätöksen siitä valtamediasta saamani käsityksen perusteella (esim. HS:n uutinen: http://www.hs.fi/kotimaa/Lehdille+vapauttava+p%C3%...). Runsas viikko hihamerkkipäätöksen jälkeen, 1.12., HS jopa julkaisi näin ylistävän pääkirjoituksen JSN:n (ja median) toiminnasta ja etiikasta: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Brittimedian+mora....

Toimituksen poiminnat